Luin uudelleen Camus'n mestariteoksen (minusta tämä on parempi kirja kuin Sivullinen).

Pienessä pohjoisafrikkalaisessa kaupungissa kuolevat rotat pakenevat loukoistaan kaduille. Muutaman päivän kuluttua alkavat ihmiset sairastua. Kaupunkiin on saapunut rutto. Pian kaupunki eristetään; urheilustadionit muutetaan karanteenileireiksi ja koulut tilapäissairaaloiksi. Elokuvateatterissa pyörivät samat elokuvat viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Päähenkilöt kokevat katastrofin eri tavoilla. Keskeisin henkilö, lääkäri Rieux, täyttää velvollisuudentuntoisena tehtävänsä päivästä toiseen. Cottard, itsemurhayrityksestä pelastunut pikkurikollinen, vaikuttaa nauttivan poikkeusolosuhteista. Grande tilastoi tunnollisesti kulkutaudin tuhoa, ja yrittää samalla kirjoittaa romaaniaan - yksi lause kerrallaan. Rambert pyrkii karkuun puolisonsa luokse, mutta päättää onnistumisen kynnyksellä sittenkin jäädä. Vaikka alkureaktiot mullistukseen vaihtelevatkin, alkavat henkilöt epidemian pitkittyessä käyttäytyä vastuuntuntoisesti ja työskennellä yhteisön hyväksi.

Mistä kirjassa sitten lopultakin on kyse? Minusta lähinnä siitä, millainen ihmisluonto on poikkeustilanteessa, ja miten poikkeustilanne muuttaa yhteiskuntaa ja siinä eläviä. Yleisen käsityksen mukaan Camus'n klaustrofobinen, ruton saartama kaupunki viittaa Ranskaan natsien kynsissä. Hyvin mahdollista, mutta ilman aivan suoriakin allegorioita yhtäläisyydet ovat selkeät - sekä kulkutaudin että sodan aikana ihmiset joutuvat kohtaamaan kuoleman, ja samalla poikkeukselliset elinolosuhteet. Camus'n henkilöistä useimmat tuntuvat lopulta kasvavan kohdatessaan kauhuja. Kyynisenä ihmisenä ajattelin, että tositilanteessa kaupungista olisi toisen ruttokuukauden aikana jo karannut tuhansia.