Ajoittain unenomainen psykologinen trilleri, joka tapahtuu pikkukaupungissa Amerikassa. Kauhuelementtejä on mukana tarpeeksi, ja Dobyns osaa luoda tunnelmaa.

Uneliaassa Aureliuksen kaupungissa tapahtuu ensin murha. Myöhemmin murrosikäisiä tyttöjä alkaa kadota, yksi toisensa jälkeen, kunnes kaikkiaan kolme on hävinnyt jäljettömiin. Epäilykset kääntyvät nopeasti kaikkiin niihin, joita voidaan pitää erilaisina: marxilaisen lukupiirin jäseniin, opettajaan, joka sattuu olemaan arabi, homoseksuaaleihin. Lopulta kaikki epäilevät kaikkia.

Erinomaisen tiivistunnelmainen tarina. Välillä ihmettelin Dobynsin tapaa esitellä uusia henkilöhahmoja lukijoille - hän kirjoittaa ikään kuin pienen esittelyn jokaisesta, kertoen kaiken oleellisen heti kättelyssä, sen sijaan, että hahmosta paljastuisi asioita vähitellen. Myöhemmin tajusin, että kyse oli kertojaminän tavasta kertoa tarina, ei niinkään Dobynsin tyylistä kirjoittajana. Tarinan kertominen minämuodossa ei aina tuntunut hyvältä ratkaisulta, sillä kertojan piti usein selostaa pitkiä tapahtumasarjoja tai tarkkoja keskusteluja, joissa hän ei itse ollut osallisena. Tämä oli kuitenkin kirjassa ainoa tyylillisesti häiritsevä seikka.