Stephen King puuduttavimmillaan. Tässä kirjassa tarina on kepoinen kooste muista kingeilyistä; ahdisteltu nainen, joka nousee ahdistelijaansa vastaan (Rose Madder), kirjailijaa vainoava junttihullu (Secret Window, Secret Garden), salainen maailma (no, monet kirjat) jne. Tarina ei kanna, ja kerrontakin vain ärsyttää. King on aina pitänyt omista sanoista, mutta nyt hän on tarttunut niihin kuin tahmaan. Keksittyjä sanoja käytetään alleviivaavasti, jatkuvasti ja turhaan.

Usein Kingin tarinoissa henkilöhahmot sentään ovat uskottavia, vaikkakin muistuttavat kovasti toisiaan. Tässä kirjassa taas päähenkilökin häilyy. Liseytä naurattaa löytää kuollut kissa postilaatikosta (ja onpas tämäkin sitten kovin omaperäinen juonenkäänne, eikö)? Amanda loikkaa katatonisesta tilasta suoraan järkeväksi voimahahmoksi? Pahimmassa kohdassa siskokset tanssivat sateessa, kun Lisey on päättänyt tappaa häntä ahdistelevan sekopään (eikä tätäkään selvennetä; eiköhän helpointa olisi kuitenkin antaa poliisien hoitaa asia). Siskosten tanssauksesta tuli mieleen Practical Magicin elokuvaversion pöydän ympäri tanssiminen. Nolotti, piti kääntää sivua.

Tämä kirja kuuluu sinne Kingin huonoimpien joukkoon, Insomnian ja Dreamcatcherin seuraan. Paitsi että tämä on vielä huonompi. Ensimmäinen King, jonka melkein jätin kesken. Vaikka Kingin suunnattoman laajassa tuotannossa on paljon roskaa, pitää sekin roska kuitenkin edes jotenkin otteessaan muutaman sadan sivun ajan. Tämä ei.

Sitä paitsi King tarvitsee uuden editorin. Jälkisanoissa kiitetään editoria kovasta työstä, mutta miten voi olla, että oikoluku ohitti seuraavan lauseen: "Scott was in the kitchen frying bacon in his underpants".