Sota Voldemortia vastaan on täydessä vauhdissa, eikä velhomaailma onnistu enää pitämään taistelua omana asianaan. Vaikutukset leviävät tavismaailmaankin. Hogwarts on tiukassa vartioinnissa. Harrylle käy selväksi, että taistelu Voldemortia vastaan tulee päättymään jommankumman kuolemaan.

Synkän suuren juonen lisäksi tarina keskittyy 16-17 -vuotiaiden velhojen rakkauselämään, eli siihen, kuka nyt milloinkin on kenenkin kanssa. Harryn pahimmat murroskuohut vaikuttavat olevan ohitse.

Lopun tapahtumat onnistuivat tällä kertaa yllättämään, mutta samalla juonen epäloogiset aukot ärsyttävät enemmän kuin koskaan. Ongelmana koko kirjasarjassa on se, että Rowling ei ole onnistunut tekemään maailmastaan uskottavaa. Uusia taikoja ja temppuja viskotaan juoneen huolimattomasti, ja sitten niitä ei koskaan tulevaisuudessa käytetä. Muutamia esimerkkejä:

• Hermione saa kolmannessa kirjassa käyttää aikamatkustusta opinnoissaan. Samaa keinoa käytetään pelastamaan tilanne kirjan lopussa. Sen jälkeen aikamatkustusta ei enää mainita; mikä estäisi pelastamasta henkilöitä vaarasta ja muuttamasta juonen kulkua, kun se on jo yhden kerran tehty?
• Sirius antaa Harrylle lahjaksi peilin, jolla Harry voi ottaa yhteyttä tahtoessaan. Samassa kirjassa Harry ei kuitenkaan myöhemmin keksi turvallista tapaa ottaa yhteyttä Siriukseen, vaan käyttää Umbridgen huonetta, millä on ikävät seuraukset.
• Hogwartsissa ei voi lainkaan teleportata, paitsi jos sattuu olemaan kotihaltia. Kotihaltiat voivat selvästikin hyppiä paikasta toiseen ilman mitään ongelmaa. Silti tätä ominaisuutta ei käytetä missään kohtaa.
• Jos Voldemort todella haluaisi Harryn hengiltä, olisi Harry kuollut aikaa sitten. Tappotilaisuuksia on jatkuvasti.
• Neljässä ensimmäisessä kirjassa kaikki loitsut tehdään osoittamalla sauvalla ja huutamalla loitsun nimi. Viidennessä yhtäkkiä osataankin loitsia salaa ääneti. Paitsi ei aina.
• Viimeisimpänä kaikkein ärsyttävin perusasia: Aikuiset velhot loihtivat jatkuvasti esineitä tyhjästä. Silti Ronin perhe - kaikki velhoja - on köyhä, eikä heillä ole varaa kunnollisiin vaatteisiin.
  

Ja niin edespäin. Parempiakin esimerkkejä varmaan olisi, mutta nämä nyt tulivat ensimmäisinä mieleen. Epäilemättä jossain verkon kulmalla on kokonaisia sivustoja aiheesta. Kirja tuli epäloogisuuksistaan huolimatta ahmittua muutamassa tunnissa, ja viimeistäkin osaa kyllä odotan. Mutta toivon silti, että tarina olisi kirjoitettu huolellisemmin ja paremmin. Vaikka kohderyhmänä olisivatkin lapset, kyllä silti voisi lukea kirjoittamansa pari kertaa ajatuksella läpi ja tarkistaa, onko juonessa järkeä.

Samalla olisi toki voinut korjata tekstiä muutenkin. Esimerkiksi poistaa 95% adverbeista. Hermione stopped suddenly,  Ron said quietly, Harry yelled angrily jne. Jatkuva adverbiryöppy ärsyttää.

Hyvääkin toki on. Jotkut Rowlingin ideat, kuten Marauder's Map ja horcruxit, ovat erinomaisia. Mietin, josko Rowlingin tapauksessa on kuitenkin käynyt samalla tavalla kuin usein kirjailijoilla, joista tulee erittäin suosittuja: heidän tekstejään ei kukaan enää uskalla editoida. Jyviä ei karsita akanoista kirjan tekovaiheessa, vaan lukija joutuu setvimään tiensä akanakasan läpi. Tämä näkyy myös kirjojen pituuksissa. Uudemmat Potter-kirjat ovat 500-800-sivuisia, eli lähes Stephen King -lukemissa.