Kennedyn kirjassa on kaksi osaa. Ensimmäisessä vasemmistolaisen yliopistoperheen nuori tytär jättää matkustamatta Pariisiin ja menee sen sijaan naimisiin, hankkii lapsen ja muuttaa pikkukaupunkiin kirjastoapulaiseksi. Vanhemmat ovat pettyneitä hänen ratkaisuunsa, ja itsekin hän kokee pian turhautuneisuutta uudessa roolissaan. Jännityselementti ilmestyy tarinaan, kun nainen päätyy tarjoamaan yösijaa paikkakunnalle saapuneelle radikaalille. Kirjan toisessa osassa eletään aikaa 30 vuotta myöhemmin, ja päähenkilö joutuu kasvotusten nuorena tehtyjen ratkaisujen kanssa.

Tarina sinänsä oli ihan mielenkiintoinen, mutta valitettavasti Kennedy kirjoittaa kuin Cosmopolitanin sarjakertomusten kynäilijät. Tyyli on yksinkertaisesti kammottavan ärsyttävää. Lisäksi Kennedyllä näyttää olevan tapana liioitella ja kasata ensin päähenkilöidensä tielle kaikki mahdolliset ja mahdottomat vastoinkäymiset, jotta lopussa hän voi sitten liioitella toiseen suuntaan ja selvittää kuin taikaiskusta heidän jokikisen ongelmansa ja lahjoittaa vielä pari lottovoittoa kaupan päälle.

Olisipa tämän saman tarinan kirjoittanut joku muu.