Ja se siitä mielenkiintoisuudesta. Päähenkilön ihan jännä perheuskonto ei kannattele, jos päähenkilöllä itsellään ei ole ollenkaan luonnetta tai hahmoa. Decker on pahvikuva poliisista, täysin lattea ja mitäänsanomaton, eikä hänestä tiedä parinkaan kirjan jälkeen mitään. Ehkä siksi Kellermanin täytyy tuoda perhe framille ja muuttaa kirjansa jonkinlaisiksi perhedekkareiksi, jossa massamurhaajaa jahtaa pääpoliisin keskenkasvuinen poika, poliisin vaimo ja vielä aikuinen tytärkin. Decker juoruaa yhä kaikki juttujensa yksityiskohdat kotiväelle, ja kotiväki sotkeutuu tapahtumiin tuontuosta. Omituinen yhdistelmä raakaa väkivaltaa ja Neiti Etsivää.

Sitä paitsi lyönpä vetoa, että ortodoksijuutalaiset eivät sano joka käänteessä Oh my God.